Tikkurilan Ykkösapteekki
(Terveysaseman talo)
Kielotie 11
01300 VANTAA

Puh. 09 836 2540, lääkäreille 09 836 25420
Fax. 09 836 25423

tikkurilan.ykkosapteekki@apteekit.net

dickursby.forstaapotek@apteekit.net

 

ALLERGIAA?

Kärsitkö keväällä väsymyksen lisäksi silmien vuotamisesta, punoituksesta ja kutiamisesta, nenän tukkoisuudesta, aivastelusta ja vesinuhasta? Kysymyksessä voi olla siitepölyallergia.

Joka toinen henkilö kärsii jossain vaiheessa elämästään allergisista oireista. Oireiden tehokkaalla hoidolla haitat jäävät mahdollisimman vähäisiksi. Allergisoituminen tapahtuu niin, että vieraat aineet, kuten virukset, bakteerit, ruoka-aineet tai siitepölyt pääsevät elimistöön, joka puolustautuu vaikka ei aihetta olisikaan. Näille kehon mielestä myrkyllisille aineille kehittyy immuunivaste joka ilmenee vasta-aineiden muodostumisena ja solujen reaktiotavan muuttumisena. Herkistyminen ei aiheuta oireita. Vasta kun henkilö altistuu uudestaan samalle aiheuttajalle puhkeaa suotuisissa olosuhteissa allergia.

Atooppisessa allergiassa, jossa henkilöllä on periytyvää taipumusta muodostaa vasta-aineita elinympäristön tavallisimpia valkuaisaineita (ruoka, siitepölyt, eläinpölyt) vastaan, voi reaktio tulla muutamassa minuutissa. Kosketusihottuma (nikkeli- tai kumiallergia) on puolestaan esimerkki hitaasta allergiareaktiosta.

Ruokayliherkkyys on varsin tavallista lapsilla, mutta siitä voi toipua aikuisikään mennessä. Ruokien lisäaineille yliherkkyyttä on harvoin.

Eräät henkilöt ovat yliherkkiä penisilliinille tai muille antibiooteille, toiset saavat yllättäviä oireita hyönteisten pistoista. Valoyliherkkyys voi haitata keväällä ja ilmetä näppylöinä paljaissa, auringon hellimissä käsivarsissa. Auringonvalolle herkistymistä voivat aiheuttaa myös lääkeaineet, kuten doksisykliini-antibiootti tai isotretioniini-aknelääke. Ennen auringonottoa kannattaa siis voidella ihoa hyvin ja huolehtia että suojakerroin on mieluummin yli kuin alle 25.

Siitepölyallergiasta johtuva oireilu on yleensä kausiluonteista. Yleisin allergian aiheuttaja on keväällä leppä, touko-kesäkuussa koivu, keskikesällä heinät ja syksyllä pujo. Myös sienien itiöt saattavat aiheuttaa siitepölyallergian kaltaisia oireita. Näille allergisoitunut on usein allerginen myös tietyille juureksille ja hedelmille, jotka aiheuttavat kosketusallergiaa ja ruuansulatuskanavan oireita. Siitepölyaikaan myös muille allergeeneille kuten eläinpölylle reagoidaan voimakkaammin ja atooppinen ihottuma saattaa pahentua. Myös huono fyysinen kunto ja tupakointi pahentavat oireita.

Oireet tulee hoitaa ajoissa riittävän tehokkaalla lääkityksellä.

Antihistamiinitablettien käyttö aloitetaan jo ennen altistumista ja oireiden ilmaantumista. Sopivaksi aloitusajaksi voi vaikka arvioida noin 2 viikkoa ennen oireita aiheuttavan siitepölykauden alkua.

Ja jos tiedät saavasi kunnon paukamia hyttysenpistoista, ota antihistamiinitabletti tuntia ennenkuin menet mustikkametsään!

Natriumkromoglikaatti nenään tai silmiin annosteltuna alkaa vaikuttaa noin puolessa tunnissa ja se on turvallinen vaihtoehto pitkäänkin käytettynä. Nenään annosteltuna se vaikuttaa erityisesti aivasteluun ja limaneritykseen.

Silmätippoina natriumkromoglikaatti on ensisijaislääke. Se saattaa tosin aiheuttaa ohimenevää silmien kirvelyä. Pitkäaikaisessa käytössä säilytysaineettomat kerta-annossilmätipat ovat hyviä.

Nenään annosteltavat kortisonit ovat astetta vahvempia kuin natriumkromoglikaatti. Teho alkaa tuntua vasta parin päivän kuluttua, ja säännöllinen käyttö on tärkeää koko altistusajan.

Limakalvoja supistavia sympatomimeetti- tippoja voidaan käyttää tilapäisesti yöksi, jos tukkoisuus häiritsee yöunta. Enimmäiskäyttöajaksi suositellaan viikkoa, muuten nenän tukkoisuus lisääntyy nenän limakalvon liiallisen kuivumisen takia.

Kosteuttavat silmätipat huuhtelevat silmän pinnasta tulehduseritteitä ja allergeeneja. Ne sopivat äkillisen allergisen silmätulehduksen oheislääkkeeksi. A-vitamiinitipat, suolaliuossumute tai seesamiöljysumute taas hellivät nenän kuivia limakalvoja.

Apteekkimme asiantuntijat neuvovat tarvittaessa tarkemmin, joten tule käymään!


  • VAPPU JA HELATORSTAI, VALBORG OCH KRISTI HIMMELSFÄRDSTORSDAGEN

    Vappuaatto, Valborgsmässoafton 30.4.2019: avoinna, öppet 8-20
    Vappupäivä, Första maj 1.5.2019: norm. 10-18
    Keskiviikko, onsdagen den 29.5.2019: norm. 8-22
    Helatorstai, Kristihimmelsfärdsdagen 30.5.2019: norm. 10-18

  • TARTU TARJOUKSIIN, SPECIALERBJUDANDEN 1-31.5.2019

    ...tai kunnes kaikki viety käsistä.

  • TERVEYSVALMENNUKSEN TARPEESSA? KYSY LISÄÄ APTEEKKARILTA!

    Elintapavalmennusta, Psyykkistä valmennusta, Stressinhallintavalmennusta, Personal training


  • LÄÄKEVALMISTUS

    Saitko reseptin apteekissa valmistettavasta lääkkeestä? Meillä valmistetaan vielä tiettyjä lääkkeitä käsityönä, ns ex tempore, joten käy meillä selvittämässä asiaa.


  • AUTAMME ILMAN AJANVARAUSTA

    Jäikö jokin asia epäselväksi asioidessasi? Onko lääkkeestä lisää kysyttävää? Tartu puhelimeen, niin autamme mielellämme.
    Onko käytössäsi harvinainen lääke, jota ei apteekissa ole varastossa? Soita, niin tilaamme sen sinulle ja saamme sen yleensä jo seuraavaksi päiväksi.


  • MEILLE ON HELPPO TULLA

    Apteekin edessä on mukavasti parkkitilaa. Lisäksi olemme huolehtineet siitä, että myös liikuntaesteiset pääsevät vaivatta apteekkiimme.
    Sijaitsemme terveysaseman talossa. Kurkkaa nurkan taakse, täällä olemme!